Lehdon Liikenne Oy - Teatterimatka. Helsingin kaupunginteatteri, Niin kuin taivaassa.

Teatterimatka. Helsingin kaupunginteatteri, Niin kuin taivaassa.

helsingin kapunginteatteri

28.10.2021


Iltanäytös klo 19:00

Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.

Musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa korostavan musikaalin päärooleissa nähdään Once-musikaalin tähti Tuukka Leppänen ja ensimmäisessä isossa musikaaliroolissaan Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelevä, palkittu näyttelijä ja laulaja Oona Airola, ja musiikista vastaa Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe.

Tämä elokuvanakin tunnettu elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.

Matkan aikataulu on alustava. Tarkennetaan noin kahta viikkoa ennen lähtöä.

Matka järjestetään, jos koronatilanne sallii ja lähtijöitä on vähintään 15.

Sitovat ilmoittautumiset 27.09.21 mennessä.


Lähtöaikataulu ja hinnat

A
16:00 Hämeenlinna - Wetterhoffin tilausajolaituri 100 €
16:25 Janakkala - Turenki linja-autoasema 100 €
16:35 Janakkala - Leppäkoski 100 €
16:55 Janakkala - Tervakoski linja-autoasema 100 €
17:10 Riihimäki - ABC Riihimäki 100 €
Helsinki
Hintaryhmät
A: Matkapaketti

Matkapaketti sisältää
Teatterilippu

Liikennöitsijä

(03) 630 080
lehdonliikenne@bussimatkat.fi
Hausjärventie 8
14200 Turenki

Esite tästä matkasta

Aloita varaaminen tästä



Valitettavasti vapaiden lippujen määrä ei riitä
passengers.validation.frontseats
Syötä kaikille matkustajille etunimi, sukunimi, lipun tyyppi, kyytiinnousupaikka ja mahdolliset lisäkysymykset.